Kalvotuksia on olemassa moneen eri käyttötarkoitukseen. Osa tuo tilaan visuaalista ilmettä, osa parantaa käyttömukavuutta ja osa lisää yksityisyyttä tai turvallisuutta. Usein sama kalvo voi myös ratkaista useamman asian kerralla, kun tilan tarpeet tunnetaan ja suunnittelutyö tehdään huolellisesti.
Kalvoja voidaan asentaa sekä sisä- että ulkopinnoille, ja käyttökohteet vaihtelevat toimistoista myymälöihin ja muihin kiinteistöihin. Ratkaisua ei kannata miettiä vain yhden ominaisuuden kautta, vaan kokonaisuutena: miten tila toimii arjessa ja mitä siltä tarvitaan.
Monessa kohteessa kalvotus tehdään vasta, kun jokin ongelma on jo ilmennyt – tila kuumenee liikaa, häikäisy heikentää työskentelykykyä, näkyvyys ei ole toivottua tai tilat eivät vastaa brändi-ilmettä. Usein ratkaisu olisi kuitenkin voinut olla ennakoiva ja samalla monipuolisempi.
Kun kalvot hankitaan vasta ongelman ilmetessä, ei niiden hankintahetkellä välttämättä pystytä kiinnittämään huomiota siihen, mihin kaikkeen kalvoja voitaisiin hyödyntää. Tämä saattaa johtua kiireellisestä tilanteesta tai resurssipulasta. Kun erilaiset kalvotukset ja niiden käyttötarkoitukset tunnetaan, niin ne voidaan huomioida esimerkiksi jo tilaan muuttaessa.
Aurinkosuojakalvot
Aurinkosuojakalvot on suunniteltu vähentämään lämpöä ja auringon suoraa säteilyä sisätiloissa. Ne toimivat erityisesti tiloissa, joissa on suuret ikkunapinnat tai joissa aurinko paistaa pitkään samaan suuntaan päivän aikana.
Käytännössä tämä näkyy tasaisempana sisälämpötilana ja vähäisempänä jäähdytystarpeena. Tilassa on helpompi olla myös kesällä, kun kuumuus ei kerry ikkunoiden kautta samalla tavalla.
Lisäksi kalvot suodattavat UV-säteilyä, mikä auttaa suojaamaan kalusteita, materiaaleja ja pintoja haalistumiselta. Tämä on tärkeää erityisesti tiloissa, joissa on esillä tuotteita tai muita pintoja, joiden ulkonäkö halutaan säilyttää mahdollisimman pitkään.
Häikäisynestokalvot
Häikäisy on yleinen haaste erityisesti toimistoissa ja työtiloissa. Se vaikuttaa suoraan työskentelymukavuuteen, kun näytöt heijastavat tai valo osuu epämukavasti silmiin.
Häikäisynestokalvo vähentää tätä ongelmaa ilman, että luonnonvalo katoaa kokonaan. Tila pysyy valoisana, mutta käyttö muuttuu hallitummaksi.
Ratkaisu on usein huomaamaton ulospäin, mutta sen vaikutus näkyy nopeasti arjessa. Kun häikäisy vähenee, työskentely sujuu keskeytyksettä ja tilan käyttö tuntuu tasaisemmalta päivän eri aikoina.
Yksityisyys- ja näkösuojakalvot
Näkösuojakalvot tuovat yksityisyyttä tiloihin, joissa sitä tarvitaan – esimerkiksi neuvotteluhuoneisiin, toimistoihin tai katutasossa oleviin liiketiloihin.
Ne estävät suoran näkyvyyden sisään, mutta päästävät valon läpi. Tämä tekee niistä toimivan ratkaisun tilanteisiin, joissa halutaan säilyttää valoisuus ilman, että tila on täysin avoin ulospäin.
Näkösuojakalvot voivat olla myös osa visuaalista ilmettä. Niihin voidaan yhdistää kuvioita, pintoja tai brändielementtejä, jolloin ne eivät ole pelkästään käytännöllinen ratkaisu, vaan osa tilan kokonaisuutta.
Turva- ja suojakalvot
Turva- ja suojakalvot vahvistavat lasipintoja ja lisäävät turvallisuutta. Rikkoutuessaan lasi pysyy paremmin kasassa, mikä vähentää sirpaleiden aiheuttamaa vaaraa.
Ne sopivat hyvin tiloihin, joissa on paljon lasipintoja tai joissa liikutaan paljon. Lisäksi ne tuovat suojaa ilkivaltaa ja vahinkoja vastaan.
Ratkaisu ei muuta tilan ulkonäköä merkittävästi, mutta tuo lisäturvaa taustalle. Tämä tekee niistä usein huomaamattoman mutta tärkeän osan kokonaisuutta, erityisesti vilkkaissa ympäristöissä.
Energiatehokkuuskalvot
Energiatehokkuuskalvot auttavat pitämään sisälämpötilan tasaisempana eri vuodenaikoina. Talvella ne vähentävät lämmön karkaamista ja kesällä estävät liiallista lämpenemistä.
Tämä tekee tilasta tasaisemman käyttää ympäri vuoden ja voi vähentää tarvetta jäähdytykselle tai lisälämmitykselle.
Vaikutus ei ole pelkästään mukavuudessa, vaan se voi näkyä myös energiankulutuksessa pidemmällä aikavälillä. Kyse ei ole nopeasta muutoksesta, vaan jatkuvasta vaikutuksesta tilan toimivuuteen.
Dekoratiivikalvot
Dekoratiivikalvot keskittyvät tilan visuaaliseen ilmeeseen, mutta niillä on usein myös käytännöllinen rooli. Niillä voidaan rajata tiloja, tuoda brändiä esiin tai lisätä pintaan rakennetta.
Ne sopivat tilanteisiin, joissa halutaan päivittää ilmettä ilman pysyviä muutoksia. Kalvot ovat vaihdettavissa, mikä tekee niistä joustavan ratkaisun esimerkiksi muuttuvissa tiloissa tai kampanjakohtaisissa toteutuksissa.
Sama kalvo voi toimia esimerkiksi näkösuojana ja visuaalisena elementtinä, jolloin yhdellä ratkaisulla saadaan useampi hyöty ilman erillisiä toteutuksia.
Kevät ja kesä on usein paras aika päivittää tilojen kalvotukset kuntoon. Valon määrä kasvaa ja näin ollen myös mahdolliset puutteet tulevat esiin eri tavalla kuin talvella.
Kun kalvot valitaan käyttötarkoituksen mukaan, niillä voidaan parantaa tilan toimivuutta ilman sen isompia muutoksia tai pitkiä remontteja. Hyvin suunniteltu ja toteutettu sekä päivittäisessä arjessa toimiva tila luo hyvän vaikutelman asiakkaisiin ja mahdollisiin tuleviin työtekijöihin. Lisäksi toimiva ja viihtyisä tila saa henkilöstön sekä asiakkaat viihtymään.
Jos mietit, mikä ratkaisu sopisi teidän tilaanne, vaihtoehdot kannattaa käydä läpi kokonaisuutena ja me autamme siinä mielellämme. Ota yhteyttä, niin katsotaan juuri teidän yrityksenne tiloihin sopivin ratkaisu.